Koski Consulting Oy

Rakennesuunnittelu

Vastaava rakennesuunnittelija

Rakentamismääräysten mukaan jokaisella rakennuskohteellaon oltava rakenteiden pääsuunnittelija. Rakenteiden pääsuunnittelijavastaa hankkeen rakennesuunnittelusta kokonaisuudessaanja hyväksyy ja toimittaa edelleen rakennusvalvontaviranomaisellekohteen muiden mahdollistenrakennesuunnittelijoiden suunnitelmia ja laskelmia.

Erikoisalan kokonaisuudesta vastaavan suunnittelijan on oman suunnittelutehtävänsä lisäksi huolehdittava siitä, että erillistehtävinä laaditut rakenteiden, rakennusosien tai järjestelmien suunnitelmat muodostavat keskenään toimivan kokonaisuuden.

Hallikohteessa on useita rakennesuunnittelijoita: pohjarakenteilla,perustuksilla, sokkeli-, seinä- ja kattoelementeillä,puurungolla, rungon eräillä liitososilla ja ristikoilla voi olla eri suunnittelija. Yleensä perustusten rakennesuunnittelija valitaan rakenteiden pääsuunnittelijaksi.

Suunnittelutehtäviä on runsaasti, ja siksi onkin tärkeää sopia jo ennen suunnittelun aloittamista suunnittelun rajauksista
ja sisällöistä eri toimittajien kesken.
 
Rakenteiden pääsuunnittelija tarkentaa tai laatii mittajärjestelmän, määrittelee rakenneosia rasittavat kuormitukset,
rungon jäykistystavan, jäykisteiden sijainnin ja rakenneosien liitosperiaatteet. Rungon jäykistäminen kuuluu joko runko- tai päärakennesuunnittelijan tehtäviin.
 
Rakenteiden pääsuunnittelijan tehtäviin kuuluu myös salaojituksen
suunnittelu.
 
Rakennesuunnittelu
 
Rakennesuunnittelu voidaan tavanomaisissa uudisrakennuskohteissa jakaa kahteen eri suunnittelu kohtaan:
 
1. perustussuunnittelu (talopakettikohteet)
2. Rungon ja vesikaton suunnittelu (harkkotalot, paikallatehtävät talot)
 
1. 
Suunnitellaan paalutus, perustukset, alapohjarakenteet sekä niihin liittyvät lämmön, veden-, kosteuden- ja roudaneristykset.
 
Paalukartta
Paalujen ja paaluryhmien sijainti ja tyypit, paalujen katkaisutaso sekä paalujen rakenteelliset vaatimukset.
 
Tasopiirustukset
Perustusten ja perusmuurien sijainti, tyypit ja mitat, yläpuoliset liittyvät rakenteet ja niiden mitat, paalujen sijainti ilman mitoitusta, peruspultit, tartuntateräkset ja kallioankkurit sekä oleelliset reiät ja varaukset.
 
Rakennusosapiirustukset
 
Tyypillisten paikallavalurakenteiden raudoitus, leikkaus- ja detaljipiirustukset 1:20 / 1:50, erilaiset perusmuurirakenteet, lämmön-, veden- ja kosteudeneristeiden sijainti, perustusten liittyminen yläpuolisiin rakenteisiin sekä routasuojauksen laajuus ja tyypit.
 
Alapohjan rakennepiirustukset
 
Alapohjan ja siihen liittyvien palkkien, kanaalien yms. tyypilliset raudoitukset ja detaljit.
 
2. 
Runkorakenteiden suunnittelu
 
Suunnitellaan runkorakenteet (pilarit, palkit, välipohjalaatat, seinät, yläpohjan kantavat rakenteet, portaat, kuilut sekä väestönsuojien rakenteet).
 
Tasojen mitta- ja raudoituspiirustukset 1:50 / 1:100
 
Runkorakenteiden sijainti, tyypitys, mitat ja materiaalit, runkoelementtien sijainti ja tyypitys, paikallavalurakenteiden tyyppiraudoitukset, tyypillisten rakenneosien raudoitus sekä keskeiset rakenteiden liitokset ja detaljit, elementtitasojen tyypilliset saumaraudoitukset, tyyppiliitosten sijainti, rakennetyypit / sijainti, oleelliset reiät ja,varaukset, liikuntasaumojen sijainti, LVIS-kuilut sekä kuormitukset ja paloluokat.
 
Rungon leikkaukset ja detaljit
 
Rakenteiden korkeusasema ja pintarakennevaraukset, esikorotukset, leikkaus- ja detaljipiirustukset, rakenteiden liittymäkohdat, lämmön-, veden- ja kosteudeneristeiden sijoitus, valmisosien tyypilliset liitosdetaljit, liikuntasaumarakenteet, palosuojaukset sekä muurattujen rakenteiden raudoitus.
Vesikattorakenteiden suunnittelu
 
Suunnitellaan vesikaton pintarakenteet ja alusrakenteet,veden- ja lämmöneristykset sekä tuuletus- ja räystäsrakenteiden rakenteet, vesikattopiirustukset, kallistukset ja sadevesikaivojen sijainti, palokatkot, leikkaus- ja detaljipiirustukset, vedeneristysdetaljit sekä räystäsdetaljit.
 
 
Suunnittelussa käytämme mm. seuraavia ohjelmia:
  • Autocad 2009/Rak 7
  • Frame Analysis
  • BETONexpress
  • FEM-Design Plate